Little things.

Lopeta haaveilu ja palaa tähän maailmaan.

Olen aina ollut jollain tapaa haaveilija. Haluan elää omaa satuani. My own little fairytale. Saatan olla naiivi, kun elän omissa haavekuvissani, kirjoitan omaa tarinaani. Olen ehkä taiteilijasielu, pieni runoilijatyttö.

Pääni sisällä olen se tyttö, joka pukeutuu liian suureen villapaitaan ja lämpimiin villasukkiin. Tyttö, joka omistaa pienen vihon - leikekirjan - johon kasaan palasia elämästäni. Se, joka unohtuu tunneiksi kirjojen maailmaan tai omiin ajatuksiinsa. Pääni sisällä olen se tee-kuppi kädessäni istuva runoilijatyttö.

Todellisuudessa en edes pidä teestä. Todellisuudessa minut pakotetaan ajattelemaan realistisesti ja toimimaan rationaalisesti. Todellisuudessa minulla on aina kiire, vuorokaudessani on liian vähän tunteja. Oikeastaan en useinkaan edes rohkene pukeutua oman oloisiin vaatteisiin, joskus on helpompi pukeutua näkymättömäksi.

Harvoin haaveitani otetaan edes todesta, niihin ei uskota. On vaikea yrittää yksin uskoa omiin unelmiin tai toteuttaa niitä, kun ympärillä käsketään ajattelemaan järkevästi.

Olen spontaani, ja kun saan päähäni jotain, haluan välttämättä toteuttaa sen. Kolme ja puoli vuotta sitten lähdin vaihto-oppilaaksi hetken mielijohteesta. Nyt haluaisin lähteä takaisin Italiaan opiskelemaan. Kaikki myhäilevät yksinään ajatukselle, että lähtisin syksyllä Pisaan yliopistoon - ainoastaan äitini ja Saga  tuntuu olevan innoissaan ajatuksesta, ja kannustaa minua. Tosin ei se elämä ole mitään vaaleanpunaista unelmaa siellä Italiassakaan, se on karua ja rankkaa. Ehkä. Mutta pienet haavekuvat eivät kai satuta ketään, kunhan yrittää muistaa sen kolikon kääntöpuolen.

Italian öiset pikkukadut, pizzeriat ja kotoisat kuppilat mukavine henkilökuntineen. Kahvilakulttuuri, ruoka, lungomare. Poskipusut, läheisyys, ystävällisyys. Voin kuvitella itseni kävelemään Italian kaduille kamerani kanssa. Voin kuvitella viettäväni iltapäivän pienen cafetterian terassilla lukien kirjaa, unohtuen siihen. Nään mielessäni, kun seison bussipysäkillä, ja ventovieras rouva piristää päivääni juttelemalla mukavia.

Kylmissä kivisissä taloissakin on viehätyksensä, vaikka talvisin joutuukin pukemaan koko vaatekerrastonsa päälle. Kolkot, kosteuden hajuiset asunnot, ehkä hieman ruma italialainen sisustus, kaasuhellat ja käsin pestävät astiat. Ei ehkä kuulosta ruusuiselta, mutta siinä on sitä jotakin. Siinä on tunnelmaa, siinä on Italiaa - ja Italia on pala minua.