Harry Potter

Olen kuulemma sivistymätön, kun en ole lukenut Harry Pottereita. Olen aina vannonut, etten koskisikaan niihin. Vannomatta paras: nyt en malta odottaa, että pääsen takaisin Tylypahkaan.

Taidan tietää mitä teen loppu loman!

So this is christmas

Viimeyönä lähdin luistille. Oli niin lapsi olo, kun pääsin jäälle ensimäistä kertaa pariin vuoteen. Luistelun jälkeen ajettiin Maanpäännokkaan. Olisin voinut katsella majakan valoa ikuisuuden, mutta merituuli oli liian purevaa.

Mielessäni elän satua, eilisenkin maalaan pastellinsävyillä. 

Sain ystävältäni lahjan. Avasin sen ennen aikojaan, rakastuin. 

A4-kokoinen vihko päällystettynä Kate Moennigin kuvalla (ah, vihko on kuolassa). Vihon sisälle oli teipattu kuusi lyijykynää, joille oli jokaiselle oma tarkoituksensa:

"With this write about love"

"With this write about what makes you happy"
"with this, write about what first comes to your mind"
"with this write me a letter when you are far away"
"with this write about what makes you sad"
"with this write about your dreams"

Ihanaa joulua kaikille<3

21.12.2012

Lukiourani viimeinen joulujuhla - kaunein joulujuhla. Itkin silmät ainakin meikit päästäni, kun joululaulut raikasivat läpi kirkon. En ole uskonvainen, en oikeastaan usko erityisemmin mihinkään, mutta rakastan kirkkoa.

Odotan sitä, kun pääsen jouluyönä kirkkoon rauhoittumaan. Kuuntelemaan, itkemään, hiljenemään, laulamaan. Joulukirkko viimeistelee jouluntunnelman. Rakastan joulua.

Jos maailma loppuu tänään, haluan ystävieni tietävän, että olette tärkeitä, ihan joka ikinen. Kiitos.

Rauhallista joulunodotusta, ja rentouttavaa lomaa! <3

All I want for christmas is my two front teeth.

Omassa pienessä satumaailmassa eläminen on ajoittain terapeuttista ja mukavaa. Elämäkään ei tunnu hassummalta, onhan minulla kaikki mitä tarvitsen: Perhe, ystävät, koti ja terveys. Aina ei ehdi muistaa, että ei siihen onnelliseen elämään lopulta muuta tarvittaisikaan.

Liian harvoin menen leveä hymy kasvoillani nukkumaan, mutta tänään menen. Ihan muuten vain, koska tänään elämä on ihanaa - toivottavasti muistamme sen huomennakin olevan. Ilman sen erityisempiä syitä.

Ehkä joulu alkaa tehdä tepposia pessimestinkin mielelle. Joulu on satujen aikaa, jouluna olen taas se pieni runoilijatyttö, se pieni tyttö sadusta, jossa joulu on perheen juhla. Vuoden onnellisinta aikaa, yhdessäoloa.

Rakastan joulua, olen aina rakastanut. Joulu ei ole vain lasten juhla, ja jos on, niin kai minussa asustaa edelleen se pieni Roosa-tyttö.

Hymyilkää ja nukkukaa hyvin, koska elämä on kaunis, silloin kun sitä osaa katsoa oikein.

Hyvää yötä.

"-- how many different ways I’ve tried not to write her eyes. ~Ashley Wylde 

Paranoid.

Miten voi ikinä olla varma siitä, kehen voi luottaa? Mistä tietää, ettei jokainen ympärilläsi oleva ihminen, ole vain narsistinen, selkään puukottava oman edun tavoittelija?  - Emme voikaan.

Silti pitäisi uskaltaa luottaa?

Elämä vaatii rohkeutta.

"Paranoia is just reality on a finer scale.

"The question isn't whether you are paranoid, but whether you are paranoid enough.

Bad news on the doorstep, I couldn't take one more step.

Mitä ihmismielessä tapahtuu, kun se päättää riistää toiselta hengen? Mitä ihmismielessä tapahtuu, kun inhimillisyys katoaa?  Mitä liikkuu 20vuotiaan miehen mielessä, kun hän astelee alakouluun ja päättää 27 ihmisen elämän. 27:n, joista 18 oli vasta pienen elämän alkuja. 28 ihmistä, mukaanlukien omat vanhemmat - ne kaksi, josta hän itse oli tehty. Mitä tapahtuu ihmismielessä sillä hetkellä, kun se päättää laukaista aseen?

" Mä en oikeesti tajua. Jos tää on se maailma mis pitäis elää..en tiedä haluanko elää lainkaan. - Veera

Ahdistavaa ajatella, miten sekaisin maailma voi olla. Oikeastaan ei maailma, vaan ihminen - ihminen, joka on eläinlajeista ainut, jolla on moraali.

Millä oikeudella kukaan voi riistää toiselta elämän? Miten pelottavaa on ajatella, että lopulta vain yksi ihminen kykenee järkyttäviin tekoihin. Yksi ihminen. Enempää ei tarvita. Lopulta sinunkin elämä saattaa olla vain yhden ihmisen käsissä. Yksi laukaus, yksi isku, yksi yliajo. Lähdet yöllä yökerhosta kotiin, satut sivullisena paikalle, kun joku "omaksi ilokseen halusi tappaa jonkun". Yksi ihminen, yksi laukaus.. yksi ihmishenki. Jos olisit tullut ulos vain viittä minuuttia aiemmin, olisit selvinnyt hengissä.

Missä vaiheessa ihmismieli järkkyy niin pahoin, että että inhimillisyys katoaa? Missä vaiheessa oma ahdistus, katkeruus ja viha kasvavat niin suureksi, että itsensä tappaminen ei riitä? Missä vaiheessa ihminen katkeroituu elämälleen, läheisilleen ja yhteiskunnalle niin paljon, että oman henkensä lisäksi hänen pitää tuhota monen muunkin ihmisen elämä? Jo pelkästään itsemurha on itsekäs teko.

Henkilökohtaisena mielipiteenäni itsemurhan voi vielä jollain tasoa "hyväksyä". Itsemurhassa toteutuu ihmisen itsemääräämisoikeus. Kristinuskon mukaan itsemurha on synti, koska elämähän on Jumalan lahja ihmiselle. Enkä ikinä antaisi anteeksi yhdellekään rakkaalle ja läheiselle, joka poistuisi oman käden kautta. Pelkään menettämistä. Pelkään päivittäin menettäväni jonkun minulle rakkaan ihmisen. Pelkään omaa itseäni sen jälkeen. Olisiko se domino-efekti, joka kaataisi seuraavana palasenaan minut? Kaatuisiko minun perässäni seuraavaa? Pelkään, koska välitän.

Elämä on monen sattuman summa.

On sattumaa, etten ole se, josta sanomalehden alanurkassa oleva kuolonkolariuutinen kertoo. On sattumaa, etten ole jäänyt humalaisen kuskin auton alle. On sattumaa, että sinä tiettynä iltana lähdin 5 minuuttia aiemmin, kun mitään ehti tapahtua.

Emme kuitenkaan pysty kontrolloimaan elämäämme. Emme voi ajatella, että "Mitä jos jotakin tapahtuu?" Meidän täytyy joka tapauksessa elää. Meidän pitää uskaltaa mennä ja tehdä. Meidän pitää antaa elämän viedä. Ei kukaan selviä elämästä hengissä, joten miksi pelätä sen loppumista? Miksemme voisi uskaltaa elää täysillä, kun siihen on mahdollisuus?

Everything what happens here, happens for a reason.

Little things.

Lopeta haaveilu ja palaa tähän maailmaan.

Olen aina ollut jollain tapaa haaveilija. Haluan elää omaa satuani. My own little fairytale. Saatan olla naiivi, kun elän omissa haavekuvissani, kirjoitan omaa tarinaani. Olen ehkä taiteilijasielu, pieni runoilijatyttö.

Pääni sisällä olen se tyttö, joka pukeutuu liian suureen villapaitaan ja lämpimiin villasukkiin. Tyttö, joka omistaa pienen vihon - leikekirjan - johon kasaan palasia elämästäni. Se, joka unohtuu tunneiksi kirjojen maailmaan tai omiin ajatuksiinsa. Pääni sisällä olen se tee-kuppi kädessäni istuva runoilijatyttö.

Todellisuudessa en edes pidä teestä. Todellisuudessa minut pakotetaan ajattelemaan realistisesti ja toimimaan rationaalisesti. Todellisuudessa minulla on aina kiire, vuorokaudessani on liian vähän tunteja. Oikeastaan en useinkaan edes rohkene pukeutua oman oloisiin vaatteisiin, joskus on helpompi pukeutua näkymättömäksi.

Harvoin haaveitani otetaan edes todesta, niihin ei uskota. On vaikea yrittää yksin uskoa omiin unelmiin tai toteuttaa niitä, kun ympärillä käsketään ajattelemaan järkevästi.

Olen spontaani, ja kun saan päähäni jotain, haluan välttämättä toteuttaa sen. Kolme ja puoli vuotta sitten lähdin vaihto-oppilaaksi hetken mielijohteesta. Nyt haluaisin lähteä takaisin Italiaan opiskelemaan. Kaikki myhäilevät yksinään ajatukselle, että lähtisin syksyllä Pisaan yliopistoon - ainoastaan äitini ja Saga  tuntuu olevan innoissaan ajatuksesta, ja kannustaa minua. Tosin ei se elämä ole mitään vaaleanpunaista unelmaa siellä Italiassakaan, se on karua ja rankkaa. Ehkä. Mutta pienet haavekuvat eivät kai satuta ketään, kunhan yrittää muistaa sen kolikon kääntöpuolen.

Italian öiset pikkukadut, pizzeriat ja kotoisat kuppilat mukavine henkilökuntineen. Kahvilakulttuuri, ruoka, lungomare. Poskipusut, läheisyys, ystävällisyys. Voin kuvitella itseni kävelemään Italian kaduille kamerani kanssa. Voin kuvitella viettäväni iltapäivän pienen cafetterian terassilla lukien kirjaa, unohtuen siihen. Nään mielessäni, kun seison bussipysäkillä, ja ventovieras rouva piristää päivääni juttelemalla mukavia.

Kylmissä kivisissä taloissakin on viehätyksensä, vaikka talvisin joutuukin pukemaan koko vaatekerrastonsa päälle. Kolkot, kosteuden hajuiset asunnot, ehkä hieman ruma italialainen sisustus, kaasuhellat ja käsin pestävät astiat. Ei ehkä kuulosta ruusuiselta, mutta siinä on sitä jotakin. Siinä on tunnelmaa, siinä on Italiaa - ja Italia on pala minua.

Sorry Tumblr for cheating on you.

Olen aikonut jo kauan aloittaa uuden blogin kirjoittamista, sillä edellistä en pidä enää lukukelpoisena - en ainakaan julkaisukelpoisena. Nyt, kun Tumblr päätti monen yrityksen jälkeen asettua minua vastaan sanomalla: "We're sorry. Service is temporarily unavialable.", päätin siirtyä takaisin bloggerin ihmeelliseen maailmaan, ja aloittaa aivan puhtaalta pöydältä. Vain minä ja uusi blogin alkuni.

Ikävöin kirjoittamista.

Haluaisin kirjoittaa kirjan. Sulkakynä, viivapaperia, kynttilät ja tyhjä huone. Hiljaisuus.
Rakastan kirjoittamista. Se on pakotie.

En ole aikoihin kirjoittanut, enkä tiedä, osaanko enää muodostaa mielekkäitä virkkeitä. Ehkä hetken päästä teksti alkaa muuttua lukukelpoiseksi, tosin sisällöstä en silti mene vannomaan.

En voi sitoa blogiani mihinkään kategoriaan. Tämä ei ole elämän ylistämistä sen enempää, kuin sen polkemista mutaan. Täältä ei saa vastauksia elämän suuriin kysymyksiin, vaikka välillä saatankin leikkiä oman elämäni filosofia. Kirjoittaminen antaa hyvän mielen - se on lähtökohtani.

Jos saan kategorisoida blogini sanaan Roosa, voin tehdä sen, sillä Roosa pitää sisällään tuulisen mielen, Roosa on kaikkea sitä, mitä en itsekään tunne, mutta koitan ottaa selvää. That's me, Windy mind - jos joku väittää minua tuuliviiriksi, hän on mahdollisesti hyvinkin oikeassa.

~Windy Mind